Abstract

Artikkeli on vastauspuheenvuoro Jari Kaukuan teokselle Selfawareness in Islamic Philosophy: Avicenna and Beyond, joka käsittelee itsetietoisuutta kolmen islamilaisen maailman filosofin, Avicennan, Suhrawardīn ja Mullā Ṣadrān, ajattelussa. Kirjoitukseni keskittyy Kaukuan tulkintaan Avicennan itsetietoisuuskäsityksestä. Kaukuan tutkimus onnistuu nähdäkseni osoittamaan, että Avicenna rakentaa aristoteeliselta pohjalta aivan uudenlaisen käsityksen itsetietoisuudesta ihmissielun primitiivisenä ominaisuutena. Tämä aiheuttaa kuitenkin ongelmia Avicennan sielunkykyjen psykologian kannalta, jolloin herää kysymys kykeneekö Avicenna lopulta täysin perustelemaan näkemystään aristoteelisin käsittein. Erityisesti Kaukuan tulkinta itsetietoisuuskysymyksen kannalta keskeisestä leijuvan ihmisen ajatuskokeesta muodostuu Avicennan psykologian kontekstissa ongelmalliseksi, ja ehdotan ajatuskokeelle vaihtoehtoista lukutapaa. Artikkelin toisessa osiossa tuon esille jännitteen, jonka Avicennan intellektualistinen etiikka tuo itsetietoisuuskäsitykseen. Vaikka itsetietoisuus on ihmisen perustava olemus, näyttäisi myös, että tietoisuus itsestä partikulaarisena olentona on Avicennalle lopulta jotain, mistä ihmisen tulisi vapautua.