Itsetietoisuus, sielu ja universaalin järjen etiikka

Ajatus 75 (1):283-294 (2018)
  Copy   BIBTEX

Abstract

Artikkeli on vastauspuheenvuoro Jari Kaukuan teokselle Selfawareness in Islamic Philosophy: Avicenna and Beyond, joka käsittelee itsetietoisuutta kolmen islamilaisen maailman filosofin, Avicennan, Suhrawardīn ja Mullā Ṣadrān, ajattelussa. Kirjoitukseni keskittyy Kaukuan tulkintaan Avicennan itsetietoisuuskäsityksestä. Kaukuan tutkimus onnistuu nähdäkseni osoittamaan, että Avicenna rakentaa aristoteeliselta pohjalta aivan uudenlaisen käsityksen itsetietoisuudesta ihmissielun primitiivisenä ominaisuutena. Tämä aiheuttaa kuitenkin ongelmia Avicennan sielunkykyjen psykologian kannalta, jolloin herää kysymys kykeneekö Avicenna lopulta täysin perustelemaan näkemystään aristoteelisin käsittein. Erityisesti Kaukuan tulkinta itsetietoisuuskysymyksen kannalta keskeisestä leijuvan ihmisen ajatuskokeesta muodostuu Avicennan psykologian kontekstissa ongelmalliseksi, ja ehdotan ajatuskokeelle vaihtoehtoista lukutapaa. Artikkelin toisessa osiossa tuon esille jännitteen, jonka Avicennan intellektualistinen etiikka tuo itsetietoisuuskäsitykseen. Vaikka itsetietoisuus on ihmisen perustava olemus, näyttäisi myös, että tietoisuus itsestä partikulaarisena olentona on Avicennalle lopulta jotain, mistä ihmisen tulisi vapautua.

Other Versions

No versions found

Links

PhilArchive



    Upload a copy of this work     Papers currently archived: 100,809

External links

Setup an account with your affiliations in order to access resources via your University's proxy server

Through your library

Analytics

Added to PP
2022-03-24

Downloads
0

6 months
0

Historical graph of downloads

Sorry, there are not enough data points to plot this chart.
How can I increase my downloads?

Citations of this work

No citations found.

Add more citations

References found in this work

Self-Awareness in Islamic Philosophy: Avicenna and Beyond.Jari Kaukua - 2014 - Cambridge, United Kingdom: Cambridge University Press.

Add more references