Abstract

Artikkelini käsittelee Jari Kaukuan monografiaa ’Self-awareness in Islamic Philosophy’. Kommenteissani pohdin ensimmäisen persoonan tematiikkaa ja ensimmäisen persoonan kokemusta keskiajan filosofiassa, sekä keskustelen lyhyesti Avicennan kuuluisasta lentävää miestä koskevasta argumentista. Tämän lisäksi esittelen latinalaisen keskiajan perinteen parissa käytyä tematiikkaa niin sanotusta kristillisestä sokratismista. Tässä yhteydessä kysyn, onko islamilaisessa perinteessä vastaavia näkemyksiä siitä, miten ihmisen itseen suuntautuva tutkimus voi toimia lähtökohtana Jumalan ymmärtämiselle. Antamani esimerkit ja paralleelit sijoittuvat 1100-luvun latinalaiseen mielenfilosofiaan. Toisena artikkelini teemana on tätä laajempi mielenfilosofinen kysymys minän rakentumisesta. Erityisen kiinnostava on Kaukuan teoksessa usein toistuvat itsensä tunnistamisen tai tunnustamisen teema. Arvioin tätä aihetta suhteessa klassisiin ajattelijoihin sekä läntiseen keskiajan mielenfilosofiaan. Läntisessä modernissa kirjallisuudessa on tutkimuskirjallisuudessa käyty jo pitkään keskustelua siitä, onko ”minä” autonominen, itseohjautuva ja itse itsensä määrittelevä entiteetti, vai heteronominen, sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissa rakentuva olio. Esitän kysymyksen, miten islamilainen mielenfilosofia suhtautuu tähän jaotteluun. Lopuksi totean, miten Kaukuan teoksessa itseä tai minuutta koskeva filosofinen peruskysymyksenasettelu pysyy lukuisista detaljeista ja argumenttien analyyseistä huolimatta selkeänä. Hänen teoksensa perusteella on selvää, että Islamilaisten filosofien itsetietoisuuden ilmiöille antama huomattava painoarvo ja keskustelujen analyyttinen tarkkuus kertovat, miten itsetietoisuus filosofisena kysymyksenä ja psykologisena ilmiönä ei ole uudella ajalla syntynyt uusi filosofinen teema. Se ei ole myös missään tapauksessa keskustelu, joka olisi ainoastaan läntisen kulttuuripiirin omistama tai hallitsema.